Jouduin nyt vähäks aikaa pistää ratsastuksen tauolle oman talouden takia. Kohta 4 viikkoa kulunut ja huomaa miten ärsyttävän iso ja tärkee osa se mulle oli. Aluks oli suht helppoa, ei oikeestaan ees tullu hirveesti ajateltua asiaa. Nyt iskee todellisuus! Niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi alkaa vähitellen rapistua. Oli jotenki niin ihanaa kun oli joku asia mikä oli ihan oma juttu kaiken muun arjen rinnalla.
Kävin mä kuitenkin neljä kertaa viikossa ratsastamassa ja kiinnyin siihen perhanan poniin! Tuntu se välillä melkee ku omalta… Eilenkin illalla mä en saanu millään unta ku vaan mietin miten ratsastaa pehmeellä kädellä. Muutenkin pohdiskelin kaikki mahdolliset omat virheet läpi ja mietin et mitä pitäs tehdä paremmin. Ratsastin siis omia virheitä mielessäni ja korjailin niitä!! 😀 Ihan pimeetä… Ku nukahdin, ni enköhän nähny unta siitä että olen tallilla. Sielä se Kiira-Suokki pureskeli sähkölankoja ja sai tällejä 😀
Välillä sitä vaa pienesti masentuu koko päiväks. Siis ihan vaan sen takia ku jotain puuttuu ja tuntuu tyhjältä. Ihan ku joku olis kuollu? Jotenki tää nyt vähä naurattaa 😀 Mulla on kova yritys pysyä selväjärkisenä… Mutta siis pakko mun on varmaa alkaa kohta käymää ees kerran viikkoon, oli rahaa tai ei. En olis uskonu et tää riippuvuus voi olla näin pirun fyysistä! Aina mulla on ollut ratsastusta ikävä jos en oo käyny moneen vuoteen, mutta nyt tää ihmeellinen debis sen takia tuntuu aika oudolta.
No mut joo, sellanen vuodatus…
Mutta, niin se vaan taitaa olla… Tää harrastus tekee mut onnellisemmaksi. Tällee sen ainakin tajuaa.