Koska koulussa ei ollut iltapäivällä kuin ATK-tunti, koin järkevämmäksi raahta itseni tallille ratsastamaan! Päätös oli hyvä 😉
Sain jo ennen tallille pääsyä tietää millä hevosella mennään, ja taas jännitti vähän. Olin kuullut tästä T-kirjaimella alkavasta hevosesta vain ja ainoastaan positiivista palautetta, mutta silti jännitti.
Kokosin itseäni automatkan ajan ja lauleskelin kovaan ääneen (se toimii hyvin jännityksen purkajana!). Tallilla kävin kuvailemassa hepojen aamu-ulkoilua ja heinänrouskutusta ennen, kuin kävin hakemassa tänäisen ratsuni.
Oli ihanaa kun tallilla ei ollut muita, kuin minä ja se hevonen. Sain kaikessa rauhassa harjailla ja varustaa hevosen ennen tunnille lähtöä. Pian tuntikaverini saapuikin laittamaan oman poninsa kuntoon. Päätin mennä jo edelta kentälle tutustumaan ja kävelemään.
Heti aluksi T tuntui todella herkältä ja miellyttävältä ratsastaa. Tein ihan pysähdyksia ja voltteja alkukäyntien ajan, sekä asetuksia vuorotellen sisään ja ulos. Tuli heti tunne siitä, että ihanaa, tämä hevonen ymmärtää mitä haluan. (ihan vaan sillä, että ilmeisesti on johonkin tämän kehittymisen kanssa päästy)
Pyrin keskittymään pitkään jalkaan, irtonaiseen latioon, mutta kuitenkin jämäkkään alaselkään. Etenkin käännöksillä ja volteilla yritin miettiä, että pää, sekä ulkojalan, -käden ja -kyljen lihakset ovat yhtenäisiä ja vakaita, ajatellen niitä hieman kokoajan alaspäin. En tiedä, saatteko kiinni, mutta on ollut aika paljon ongelmia juuri volteilla saada itsensä pidettyä suorana. Kaadun vieläkin todella helposti sisälle päin. Katseeni lukittuu helposti juuri hevosen eteen, kun pitäisi pitää pää ylhäällä katsoen menosuuntaan. Keskustelintiinkin tunnilla siitä, että kun pitää itsensä pystyssä, niin hevonenkin pysyy, it’s that simple!
Onneksi allani oli niin taitava hevonen, että omien virheiden korjaaminen oli helppoa!
Avotaivutukset meni oikeestaan aika hyvin. Aloin päästä edellisellä tunnilla asiasta jo aika hyvin jyvälle. Omien istuiluiden käyttö tässäkin asiassa on kaiken A ja O. Jos jäin roikkumaan taas sisälle, hevonen käänsi vain kaulan sisäohjan mukana, mutta heti kun korjasi istuinluun painon ulos, väistyi hevosen etuosa pois uralta. Siinä vaiheessa ei edes hirveästi tarvinnut käyttää pohjetta edes ulkoa, kun vain istui oikein ja tuki ulkopohkeella, ja jos vauhti hiipui, pyysi sisäpohkeella eteenpäin. T oli niiiiin hieno <3
Laukassa taas kaikki mun virheet loisti! Roikuin sisällä, katse maassa, polvet suussa, selkä notkolla…. ARGH! Kokosin itseni ja aloin pala palata korjata: ensin pitkät jalat ja katseen nosto. Sitten tuki alaselälle. Toimi vähän aikaa. Mun lihakset tarvii lisää staminaa.
Lopuksi ravattiin koko uraa voltteja tehden. Siinä vaiheessa oli jo lämpätty niin hyvin, että T alkoi hakeutua itsekseen aika nättiin muotoon. (ratsastin siis aika pitkällä ohjalla, enkä varsinaisesti alkanut mitään korkeaa muotoa tavoittelemaankaan) Ravi pyöri ihanasti takajalkojen kautta ja etuosa tuntui todella kevyeltä. Kuolaintuntumakin muuttui hiuksenhienoksi.
Ehkä paras palkinto ratsastuksessa on juuri tuo hetki: hevonen liikkuu mielellään eteen, kantaen itsensä kauniisti, pitäen pehmeän tuntuman ratsastajan käteen ja imeskelee kuolainta suu rentona. Tähän päälle vielä se, miten pienillä ja lähes ajatuksen omaisilla avuilla hevonen alkaa kuunnella ja toimia.
Näillä ajatuksilla ja tuntemuksilla on hyvä pitää lyhyt tauko (max. viikko :D).
(ps. oli pakko lisätä pari kuvaa, kun olisi ollut niin tylsä läjä kirjaimia, mutta alin kuva ei liity tähän ratsastuskertaan.)
hihii <3
Ihana<3