Tänään tunnilla asennouduin ratsastukseen niin, että keskityn istuntaani ja siihen, miten se vaikuttaa poniin. Aloitin tunnin ihan jopa muutamaakin nappulaa pidemmillä ohjilla, kuin normaalisti. Poni kulki tyytyväisenä nenä pitkällään, ja sain siitä useampaankin kertaan huomautuksia. Annoin asian olla, ja lähinnä etsiskelin istunnalleni oikeanlaista ryhtiä ja asentoa. Kävin mielessäni läpi kaikki asiat, joista on tullut palautetta ja joita olen itsekin pannut merkille. Eniten ehkä juuri jalkojen asentoa ja lantion rentoutta. Kun tuntui, että sielä menee hommat oikein, keskityin käsien ja lapaluiden seudulle, pitäen vatsalihaksilla itseni kasassa.
Nyt vasta aloin pyytää ponia eteenpäin. Jos ei liike lähtenyt ensimmäisestä pohje-avusta annoin uuden ja sen jälkeen raipalla perään jos ei muutosta tapahtunut. Samalla yritin koko ajan keskittyä istuntaani ja rentoon jalkaan. Ponin hyvästä reaktiosta kehuin ääneen ja annoin taputukset kaulalle. Vähitellen alkoi tahti parantua etenkin pitkillä sivuilla, jolloin oli enemmän aikaa keskittyä vain tarvittaviin asioihin. Huomasin kuitenkin, että kaarteissa ja puomien pujottelussa jalat menivät taas milloin mitenkin, enkä saanut kunnollisia teitä aikaan, jolloin poni kolautteli jalkoja puomeihin (toisaalta ehkä liian pitkä raami aiheutti sen, että jalat eivät olleet niin mukana liikkeessä ja koossa kuin pitäisi). Mutta toisaalta, vaikka en raamia varsinaisesti lyhennellyt sujui muutamat kerrat tosi hyvin, kun sain istunnan pysymään jämäkkänä, mutta jalat pitkinä oikeissa paikoissa. Silloin myös ponin oli varmaan helpompi pitää tahti ja tasapaino.
Vähitellen poni alkoi myödätä edestä, mutta en kuitenkaan alkanut nostamaan muotoa yhtään korkeammaksi, vaan annoin muodon säilyä alhaalla, johon se omatoimisesti haki. Käynnissä etenkin kaula kaartui kivasti ja kädessä oli mukava tuntuma. Tosin sen eteenpäin ratsataminen olikin haastavampaa. Maisu kun on muutenkin tahmea, ja jos vielä itse annan oman istuntani mennä kasaan, liike muuttui raahaavaksi. Tällä kertaa ainakin yritin ylläpitää käyntiä istunnallani. Pohkeet ja raippa tosin tarvittiin useampaan otteeseen, jotta jotain tapahtui oikeasti. Sain opettajalta hyvän neuvon, tehdä siirtymisiä käynnissä kootummasta lisätympään käyntiin, ja näin herkistää hevosta avuille. Se selvästi toimi! Kokoamisen jälkeen oli mukava huomata, että eteenpäin pyytävät avut otettiin vastaan. Yritin taas kehua mahdollisimman paljon.
Puolen tunnin jälkeen alkoi vatsalihakset olla niin hapoilla, että huomasi tehneensäkin jotain! Tosin lopputunti meni sitten vähän löysäillessä ja tyhmäillessä 😀 Otettiin muutamat laukkapuomit melkein piruettimaisella kaarella, joka lähinnä jäi yritykseksi. Oltiin Maisun kanssa sitä mieltä, on hyvä tiputtaa laukka juuri ennen puomia ja ravata yli… No saatiin me lopulta homma hoidettua kun oikeasti itsekin jaksoin vielä pienen hetken rutistaa 😀 Ja pääasia oli se, että meille molemmille jäi kiva ja rento mieli. Tarvitseeko sitä joka päivä niin tosissaan nypeltää? Ainakin sain treenattua istuntaa ja seurailla rauhassa sen vaikutusta.