Otsikko avaa tällä kertaa todella paljon. Olen jo useampana kertana huomannut, että minun on vaikea löytää rentoa lantiota. Vaativampien tehtävien aikana, alan puristaa pakaralihaksiani satulaan, ikäänkuin tukeutuakseni hevoseen paremmin. PRÖÖÖT! väärin! Eniten se näkyy ratsastettaessa ympyrällä, jolloin sisempi jalka työskentelyn aikana alkaa nousta koukkuun ja pohje vaikuttaa luonnollisestikin liian taakse. Maisulla tämä aiheuttaa sen, että se lopettaa rennon eteenpäin pyrkimyksen ja pahimmassa tapauksessa lopettaa liikkeen kokonaan. Luin aiheesta Tanja Kortelaisen Centered Riding sivuilta, jossa selitetään ihmisen anatomiaa ja sen vaikutusta hevoseen ja sen liikkeeseen. Kannattaa lukea!
Itselleni kolahti tuo lantion seudun ja lonkan liikkuvuutta käsittelevä kohta… Tiedän, että minulla on liikkuva lantio, kun osaan antaa sen olla rento, mutta jostain syystä (ehkä onnistumisen paine?) heti kun pitäisi työstää jotakin tehtävää, erityisesti sisäjalalla, nousee polvi ylös, pohje asettuu väärään kohtaan ja koko lantio lakkaa myötäämästä. Ratsastuksen opettaja huomauttaa asiasta aika usein, ja nyt päätin, että alan keskittyä siihen kunnolla! Ensinnäkin: kun jännityn, poni alkaa liikkua jäykästi, hidastaa tempoa ja liikettä, samalla minä turhaudun. Ensimmäinen asia jonka teen: Raippa… VÄÄRIN! Rentouta pakarat, ja aloita alusta! Suorastaan hävettää se, että olen turhaan kehottanut ponia reagoimaan johonkin, mitä se ei edes voi ymmärtää. 🙁 Samalla tavalla toimii koiran koulutus: palkitse haluttu reaktio, älä rankaise väärästä! Näin saat helpommin innokkaan ja yhteistyö kykyisen kumppanin.
Kyllä taas huomaa, että on NIIN NIIIN NIIIIIN paljon asioita, joita ei yksinkertaisesti tiedä/ymmärrä vielä! Lisäksi ylävartalon kannatukseni ei ole vielä sitä luokkaa mitä sen pitäisi olla. Istunta alkaa olla kohtuullisen suora/tasainen, mutta lapaluiden, käsien ja hartioiden paikka vielä hieman hukassa. Minun pitää keskittyä kannattamaan kädet kylkien vieressä ja nostaa hieman sisä olkapäätä, jotta kylki ei lysähdä sisään päin. Myöskin muistettava vetää hieman enemmän lapaluita toisiaan kohti niin, että rintakehä on ryhdissä, kuitenkaan nojaamatta taaksepäin, eli vatsalihakset töihin. Teoriassa kaikki löytyy päästä, mutta toiminnassa ei niinkään. Etenkin, kun Maisu painaa aluksi kädelle erittäin vahvasti. Ongelma tosin korjautuisi, kun saisin nämä kaikki palaset itsessäni kohdalleen. On helpompi (niin minulle kuin ponillekin) pyytää polkemaan takaa ja kevenemään edestä, kun on itse tasapainoisesti satulassa auttamassa liikettä, eikä hidastamassa sitä.
Minua on neuvottu ratsastamaan Maisua mahdollisimman lyhyellä ohjalla ja pyytämään sen jälkeen reilusti eteen pohkeella ja myös raippa apuna. Hiljalleen alkaa selkiytyä se fakta, että yksinkertaisesti ensin minun on ratsastettava itseni niin hyvään muotoon, ennenkuin voin vaatia hevosta tekemään samaa minun ollessa selässä. En usko, että meistä kumpikaan saa onnistumisen kokemuksia, jos taistelemme ohjien eri päässä siitä, kumpi on voimakkaampi.
Eilisen tunnin jälkeen sain lopuksi ihan tukiopetusta istunnastani. Keskityttiin vain istuntaani ja laukka-apuun. Poni oli koko tunnin painanut reilusti kädelle, mutta kun kävimme pala palalta asioita istunnassani läpi, poni myötäsi ja etsi itselleen pehmeän tuntuman jossa senkin oli hyvä olla. Se 10min oli minulle erittäin avartavaa!
Tästä lähin alan kerran viikossa yhdellä tunnilla keskittyä pääsääntöisesti istuntaani, miettimättä ”muotoon ratsastusta”. Koska lopulta hevosen muoto tulee tasapainoisella ratsastuksella itsessään, eikä ns. ratsastamalla. Ja jos haluan viedä ponia eteenpäin ja parantaa sen liikkuvuutta, se ei onnistu ilman, että minä tiedän tarkalleen mitä itse teen.