Ratsastusta ja ihmettelyä

Olis tässä ollut hirmuisesti asiaa ja kirjoitettavaa, jos olisi vaan taas ehtinyt. Jos nyt tiivistetysti muutamia asioita tässä käyn läpi.

Viime viikolla keskiviikon tunnilla huomasin keskittyväni liikaa omaan asentooni ja saatoin jopa jännittää ongelmallista vasenta jalkaa liikaa. Kääntöpuoli oli siis se, että poni ei suostunut kulkemaan oikeassa kierroksessa juuri yhtään. Ei onnistunut laukat eikä juuri mitkään. Tallin omistaja päätti ratsastaa Maisun tunnin jälkeen, ja tuli siihen tulokseen, että poni on hieman vino ja jäykkä toiseen suuntaan. Tuumattiin, että myös satula on painunut toiselta puolelta enemmän, eli siis sekin vino…

Aloin sitten ensimmäisenä miettiä, että noniin nyt mä olen ratsastanut koko ponin kieroon, mutta Omistaja oli sitä mieltä, että se ei ole mahdollista. Mietittiin sitten mitä sitä kannattaisi tehdä, että homma korjaantuisi… Ainakin itse päätin, että minä alan tästä lähin keskittyä siihen, miten poni kulkee, enkä siihen miten minä istun!!!

Ihmeellistä miten aivot toimii näin, että kun tullaan tulokseen, että jalassa on ongelma, niin sitten aletaan korjata vaan sitä. Oikeastihan kokonaisuus ratkaisee. Huomaa että on vielä paaaaaaljon opittavaa 🙂 Tälläiset hienosäätö ongelmat on hyvä pitää mielessä, mutta ei niin, että keskitytään vain siihen. Voihan olla, että asia alkaa korjaantua itsestäänkin!

Noh, mutta perjantain tunnille sovittiin, että otan toisen hevosen, että saisin vähän uutta näkökulmaa omaan ratsastukseen. Perla oli ihana! En olekaan ennen ratsastanut hevosta joka on noin yhteistyöhaluinen ja nöyrä! Huomasin, että hiukan vino istuntani vaikutti tälläkin hevosella, mutta minun oli helpompi korjata, koska hevonen vastasi mielellään myös korjaaviin liikkeisiin. Mahtavaa 😀 Tuli sellainen erikoinen tunne tunnin jälkeen, että hei, ehkä mä vähän jo osaan ratsastaa! Ja kun sai vielä kehut tunnin jälkeen, niin meinasin ihan leijua hetken. 🙂

Seuraavana päivänä mentiin Ninan kanssa tallille, ja pyysin häntä kuvaamaan kentällä askellajit, jotta näkisin miten poni liikkuu ja miten minä istun. Käytiin vielä pellolla vetämässä molempiin suuntiin kiitolaukat. Tällä kertaa laukkaaminen oli vallan hassua, sillä tuntui kuin olisin istunut vinttikoiran selässä! Maisu ei nimittäin ole tuolla tavalla selkä kaarella laukannut kertaakaan. Pysyinpähän selässä, HUH!

Ainiin, ja sain vihdoinkin Ninan Maisun selkään! Se oli Ninan ihan ensimmäinen kerta minkään kavioeläimen selässä. Olin ylpeä! 🙂 Nyt se kysyi jo heti sunnuntaina, että mennäänkö ensi viikonloppuna uudestaan. Ehkä me siitä heppatyttö tehdään 😉 hihi.